Asunnon tarina stailauksessa - Miten tarinankerronta ja asuntojen stailaus liittyvät toisiinsa?

11.04.2018

On lauantai ja pariskunta on kutsunut vieraita kylään. Saunassa on käyty perheen kesken ja vieraita odotetaan saapuvaksi. Illallisvalmistelut ovat käynnissä.

Näin alkaa Askolalaisen paritalon myyntistailauksen tarina. Asunto on stailattu kolmihenkiselle perheelle, jossa on vanhemmat ja noin kolmevuotias poika.

Tarinoiden kautta minulla on mahdollisuus tutkia tarkemmin mitä asunnossa asuvat ihmiset siellä tekevät, mitä heille juuri tämä koti merkitsee, sekä luomaan mielikuvia asunnon käyttömahdollisuuksista. Tarinat auttavat minua tekemään stailauksista mielenkiintoisia. Ilman tarinaa stailauksesta tulee helposti persoonaton ja pelkkä tyhjä kuori ilman sisältöä. Stailauksen punainen lanka syntyy tarinan avulla. 

Valitettavasti tänä päivänä asunnot riisutaan tarinoista ennen myyntiä, jopa kehotetaan siihen.

Otetaanpa tämä Mäntsäläläinen omakotitalo esimerkiksi. Sinänsä kaikki näyttää päällisin puolin hyvin siistiltä ja talossa on loistava pohjaratkaisu, mutta silti tuntuu, että jotain puuttuu. Täydentämällä talossa asuvan perheen tarinaa ja ehkäpä muokkaamalla sitä hieman, stailauksesta tuli heti mielenkiintoisempi ja houkuttelevampi. 

Ennen-kuva olohuoneesta: Karla Nyman

Olohuone stailauksen jälkeen

Ennen-kuva kirjastosta: Karla Nyman

Kirjasto stailauksen jälkeen

Kun puhutaan asuntokaupoista, persoonallisuus on pelätty sana. Kaiken pitäisi olla hyvin neutraalia, hajutonta ja mautonta. On toki tiettyjä asioita ja lainalaisuuksia, jotka on syytä huomioida asuntoa myytäessä, mutta mielestäni persoonallisuutta ei silti tarvitse riisua kokonaan pois.

Kukapa ei pitäisi hyvistä tarinoista? Kerrotaanko yhdessä Sinun asuntosi tarina?