Toimeen tarttuva luova visualisti
Täyden palvelun sisustussuunnittelua

Katja Blomqvist on Helsinkiläinen, täyden palvelun sisustusalan ammattilainen, joka työskentelee elämässään murrosvaiheessa olevien asunnonomistajien kanssa, olivatpa sitten heidän lapsensa lentäneet pesästä, he ovat ostaneet uuden asunnon, käyneet läpi avioeron tai vain tarvitsevat muutosta kotinsa toiminnallisuuteen. Hän työskentelee remonttihankkeiden parissa pääasiassa Uudenmaan alueella. Hän voi työskennellä myös etänä. Myyntistailaajana hän on menestyksekkäästi stailannut asuntoja, joiden myynti on ollut haastavaa.
Hänen lähes 20 vuoden kokemuksensa eri tehtävistä turvallisuus- ja rakennusautomaatioaloilta antaa Katjalle tiedot ja työkalut työskennellä budjettien ja aikataulujen sekä projektinhallinnan parissa. Työtoverit tuntevat hänet ihmisenä, joka saa asioita tapahtumaan. Lukion jälkeen hän opiskeli ateljeeompelijaksi. Myöhemmin hän opiskeli sisustussuunnittelua työn ohessa. Kesti kuitenkin muutamia vuosia, ennen kuin hän teki uramuutoksen ja aloitti työskentelyn itsenäisenä sisustussuunnittelijana vuonna 2017. Työhistoriansa sekä sisustussuunnittelun, että ompelijan koulutusten vuoksi, hän pystyy tarjoamaan asiakkailleen laajan valikoiman palveluita aina suunnittelusta materiaali- ja verhovalintoihin, sekä toteutuksen valvontaan että urakoitsijoiden kanssa työskentelyyn.
Katja on tekijä. Hän on hankkinut tietoa huonekalujen tuunauksesta, sisä- ja ulkomaalauksesta, lattioiden asennuksesta ym. tekemällä asioita itse. Hän tuo lisäarvoa asiakkaansa projekteihin, paitsi suunnittelutyön kautta, myös kykenemällä keskustelemaan eri tavoista suunnittelun toteuttamiseksi. Hänen vahvuuksiaan suunnittelijana ovat tilan hahmottaminen, projektinhallinta ja monipuolinen sisustusosaaminen. Hän myös hallitsee sujuvasti erilaiset sisustustyylit.
Remonttiprojekti voi tuntua ylivoimaiselta ja siinä on paljon huomioitavaa. Kokemuksellaan ja asiantuntemuksellaan Katja ohjaa asiakkaansa koko prosessin läpi ja lievittää heidän stressiään. Hän pilkkoo suunnitteluprosessin sekä remontti- tai rakennusprojektin helposti sulateltaviin osa-alueisiin, lopputulos koko ajan kirkkaana mielessä.
Asiakasprojektien parissa Katja on yhtä paljon sisustussuunnittelija kuin hän on ajatustenlukija, visualisti, visionääri, piirtäjä, sparraaja, tukihenkilö, personal shopper, remonttikoordinaattori, projektipäällikkö sekä rahakirstun vartija.
Vuosien saatossa hän on ollut esillä verkkojulkaisuissa, kuten Ukko.fi- ja Y-Studio.fi -blogeissa.
Tämä saa hänet innostumaan
Katja innostuu tilasuunnittelusta ja tilaongelmien ratkaisemisesta, väreistä, kankaista ja tekstuureista, 3D-mallinnuksesta, hyvästä designista sekä taidokkaasta käsityöstä.
Mitä hänen asiakkaansa sanovat hänestä
Asiakkaidensa mukaan Katja on visuaalisesti lahjakas, erittäin luova, monipuolinen, ammattitaitoinen, sitoutunut, kärsivällinen, avulias, energinen, tehokas, yhteistyöhaluinen, tunnollinen ja ahkera
Työn ulkopuolella
Katja viihtyy luonnossa ja merellä. Hän on palveluskoiraharrastaja ja kouluttaa koiraansa henkilöhakuun sekä tottelevaisuuteen. Hän pitää valokuvaamisesta ja remontoi mökkiään Porvoon saaristossa. Seuraa Katjan mökkiremonttia täällä. Valokuviaan hän jakaa kuvagalleriassaan www.katjas.pictures.fi.